Joskus elämässä voi tulla tilanteita, jolloin tarvitsemme erityistä tukea elämässämme esiin tulleisiin haasteisiin ja kysymyksiin. Kelan kuntoutuspsykoterapia voi olla yksi mahdollisuus tutkia ja käsitellä itseä mietityttäviä ja vaivaavia asioita.
Kuntoutuspsykoterapiaa (16-67 -vuotiaat) myönnetään vuodeksi kerrallaan. 16-25 -vuotiaille se voi olla myös musiikkiterapiaa. Kuntoutuspsykoterapiaa korvataan enintään 80 kertaa vuodessa ja terapiaa voi Kelan tukemana saada kolmen vuoden ajalta. Terapiakertojen määrä kolmen vuoden aikana on yhteensä 200 käyntikertaa. Kela korvaa musiikkiterapiasta 57,60 €. Loppuosa terapiahinnasta jää itsemaksettavaksi.
Kuntoutuspsykoterapiaan tarvitset lääkärin lähetteen. Yleensä psykiatri kirjoittaa tämän lähetteen. Lähetteen lisäksi terapian aloittaminen edellyttää kolmen kuukauden arviointi- ja hoitojaksoa oman tilanteesi kartoittamiseksi. Tämän jakson aikana keskustelet tilanteestasi lääkärin tai muiden sinua hoitavien ammattilaisten kanssa. Ole yhteydessä sinua hoitavaan tahoon, esimerkiksi opiskelijaterveydenhuoltoon, saadaksesi lisätietoa. Voit olla yhteydessä myös minuun ja voimme yhdessä selvitellä kuntoutuspsykoterapiaan liittyviä asioita.
Lisätietoa kuntoutuspsykoterapiasta löydät Kelan verkkosivustolta: Kuntoutuspsykoterapia – KELA >>>
Helsingin yliopistollisen sairaalan ylläpitämältä verkkosivustolta mielenterveystalo.fi löydät myös tietoa hakeutumisesta kuntoutuspykoterapiaan: Näin hakeudut psykoterapiaan >>>